Tiedotteet

  • Tornion LNG-terminaalin peruskivi muurattiin Röyttässä
    Manga LNG Oy:n nesteytetyn maakaasun terminaalin rakennusprojekti on edennyt siihen vaiheeseen, että 26. elokuuta 2015 muurattiin LNG-terminaalin peruskivi Röyttän satamassa. Peruskiven muuraukseen osallistuivat Tornion kaupunginjohtaja Timo Nousiainen, Manga LNG Oy:n hallituksen puheenjohtaja Matti Suurnäkki sekä terminaalin toimittavan Wärtsilä Oy:n Tore Björkman, Vice Precident, Power plants. Tuontiterminaalin peruskiven muurausta päästiin juhlistamaan suunnitellusti, kevään ja kesän aikana aikataulun mukaisesti sujuneiden rakennustöiden ansiosta. Työmaa-alueen maansiirtotyöt on pääosin tehty ja LNG-terminaalin pohjalaatta valettiin elokuun alussa. Tulevana syksynä terminaalisäiliön rakennustyöt jatkuvat säiliön betoniseinän liukuvalulla niin, ...
  • Manga LNG Oy:n uusi toimitusjohtaja on nimitetty
    Lehdistötiedote 01.06.2015 DI Mika Kolehmainen on nimitetty Manga LNG Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi 1.6.2015 alkaen. Mika siirtyy Manga LNG Oy:n palvelukseen Havatorilta, jossa hän on toiminut usean vuoden ajan Suomen ja Baltian nosturiliiketoiminnan liiketoimintajohtajana. Uudessa tehtävässään Mika tulee alkuvaiheessa keskittymään Manga LNG Oy:n operatiivisten toimintojen käynnistämiseen ja kehittämiseen. Tämän lisäksi hän tulee johtamaan Tornion Röyttän maakaasuterminaalin rakennusprojektia ja työskentelemään LNG:n alueellisen käytön edistämiseksi. Mika Kolehmainen: ”Otan uuden haasteen innolla vastaan. Tehtävää on paljon, sekä Manga LNG Oy:n että Tornion rakennusprojektin osalta, mutta odotan tulevaa ...
  • Manga Terminal Oy:ltä investointipäätös Tornion LNG-terminaalista
    Lehdistötiedote 19.12.2014 Manga LNG Oy:n tytäryhtiö Manga Terminal Oy on tänään tehnyt investointipäätöksen koskien Tornioon rakennettavaa nesteytetyn maakaasun (LNG) tuontiterminaalia. Manga Terminal Oy rakentaa Tornion Röyttään LNG-tuontiterminaalin, jonka ympärille luodaan tehokas logistiikkaketju. Terminaali monipuolistaa Suomen kaasu- ja polttoainemarkkinoita, sillä Suomessa ei tällä hetkellä ole nesteytetyn maakaasun tuontiterminaalia. Terminaalin koko on 50 000 m3 ja kustannusarvio noin 100 miljoonaa euroa. Terminaalin toimittaa Wärtsilä Oyj ’avaimet –käteen’- periaatteella. Manga LNG Oy:n osakkaina ovat Outokumpu Oyj, SSAB Oy, Skangass Oy ja EPV Energia Oy. LNG:n ...
  • Työ- ja elinkeinoministeriöltä tukea nesteytetyn maakaasun (LNG) tuontiterminaalille
    Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) on antanut myöntävän investointitukipäätöksen Tornion Röyttään suunnitteilla olevan nesteytetyn maakaasun (LNG) tuontiterminaalille. Myönnetyn tuen määrä on 33 155 400 euroa. Hanketta kehittää Manga LNG Oy, eli Outokumpu Oyj:n, SSAB:n, Gasum Oy:n ja EPV Energian perustama yhtiö. Suunnitelman mukaan Tornion Röytän terminaaliin rakennetaan LNG-laivojen vastaanotto-, purku- ja bunkrausasemat, nestemäisen maakaasun höyrystyslaitteistot ja yksi 50.000 m³:n varastosäiliö. ”Manga LNG osakkaat ovat erittäin tyytyväisiä TEM:n positiivisesta päätöksestä. Valmistuessaan Tornion LNG-terminaali palvelee koko Perämerta ja Pohjois-Suomen teollisuutta ja monipuolistaa näin Suomen ...
  • Manga LNG signed a contract to purchase liquefied natural gas terminal to Tornio Röyttä harbour
    Manga LNG has signed a turnkey engineering, procurement and construction (EPC) contract to purchase a liquefied natural gas (LNG) receiving terminal to be built in Tornio, Northern Finland. The contract, valued at approximately EUR 100 million, has been made with Wärtsilä Corporation, a global leader in complete lifecycle power solutions for the marine and energy markets. The contract is conditional on receipt of investment support and Manga LNG Oy’s contracts with other parties, including the gas suppliers. “The Tornio Manga LNG ...
  • Tornio LNG- hankkeen kehitysyhtiö perustettu
    Outokumpu Oyj, Ruukki Metals Oy, Gasum Oy ja EPV Energia Oy ovat perustaneet Manga LNG Oy-nimisen kehitysyhtiön. Manga LNG Oy:n tarkoituksena on rakentaa Tornion Röyttään nesteytetyn maakaasun (LNG) tuontiterminaali ja luoda sen ympärille tehokas logistiikkaketju. Nesteytetyn maakaasun tuontiterminaali monipuolistaa Suomen kaasu- ja polttoainemarkkinoita, sillä Suomessa ei tällä hetkellä ole nesteytetyn maakaasun tuontiterminaalia. Ruotsalaiselle LKAB:lle (Luossavaara Kiirunavaara AB) on tarjottu mahdollisuutta tulla mukaan osakkeenomistajaksi vuoden alkupuolella. LNG:n käyttö parantaa yritysten kilpailukykyä, sillä nesteytetyn maakaasun hinta on ollut viime vuosina korvattavia polttoaineita ...
  • Gasum Oy ja Tornio ManGa LNG –hanke suunnittelevat yhteistyössä nesteytetyn maakaasun hankintaa ja laivalogistiikkaa Suomeen
    Gasum ja Tornio ManGa LNG -hankkeen omistajat tutkivat yhdessä nesteytetyn maakaasun eli LNG:n hankinnan ja laivalogistiikan mahdollisuuksia Tornion ja Turun terminaaleihin. Yhteistyöllä pyritään luomaan kustannustehokas, kotimainen nesteytetyn maakaasun hankinta- ja laivakuljetusratkaisu teollisuuden, energiantuotannon ja meriliikenteen käyttöön. Tavoitteena on aloittaa LNG-laivaukset vuosien 2015–2016 aikana. Tornio ManGa LNG suunnittelee LNG:n tuontiterminaalia Tornion Röyttään, Gasum puolestaan Turun Pansioon. Nyt käynnistyvän yhteistyön tavoitteena on varmistaa sekä Tornioon että Turkuun rakennettavien LNG-terminaalien tehokas ja toimitusvarma nesteytetyn maakaasun hankinta ja laivakuljetukset. Näin edistetään vähäpäästöisen LNG:n saatavuutta teollisuuden, ...

23.12.2013

Uutinen1